![]() |
|
Etusivu Kurko Dimmu Kuulumiset Galleria Tekijä Linkit Vieraskirja |
|
Tänne kirjottelen uusimpia kuulumisia ja ilmottelen päivityksiä, käykööt tämä niinkuin blogista ;) ------------ 28.1.2010 Nyt ei olekaan tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Ehkäpä siksi, että kerrankin kunnon treenikausi on saatu korkattua myös Kurko-Herran kanssa. Vaikeuksien kautta voittoon! Kennelyskät ja tassuhaavat on nitistetty, ja reellä ollaan päästy ajelemaan ihan kiitettävästi. Taidot on kummallakin ruosteessa, mutta eiköhän se siitä ala sutviumaan kun pääsee vauhtiin. Dimmukin on päässyt käymään reen edessä jo kolmesti! Jätkä tekee töitä kovalla motiivilla, vaikka matkaa on ollut muutaman kilometrin verran. Valjaat tahtoo vielä vähän aiheuttaa linkous-efektiä, mutta se ei menoa haittaa. Kurkokin onnellinen kun on joku vieressä juoksentelemassa. Taitaapa tehdä hyvää molempien vetokoirien urille, kun on toinen kirittämässä ja kasvattamassa kilpailuviettiä. Tästä on hyvä jatkaa, ja emäntä saa nauttia kovan työn viljasta! Tammikuu on mennyt silmien edestä, moneen otteeseen rekien jalaksilta katsottuna. Käytiin "lomailemassa" Oulun suunnalla, sieltä tarttui pojille matkaan Hurtan Y-valjaat ja uudet puolikiristävät pannat. Käytiin tämän lomaviikon aikana myös Oulaisissa Johannan, Ginin ja Wiiman luona kyläilemässä! Käytiin 4-valjakolla ajamassa 4-5 km. Koko sakki alottelijoita, mutta hyvin meni. Kurko toimi nätisti johtajana, olin ihan yllättyny kuinka se kuunteli pysähdykset ja muut :) Siska puhalsi menemään raakalla voimalla, samoten ekaa kertaa valjakossa oleva Gini-tyttönen. Wiima aluksi hieman epäilytti, että mitenhän tämän homman kanssa käy, mutta hyvin seki veti ja reissu oli kaikinpuolin onnistunut ja kiva. Saatiin koiratkin ikuistettua valokuviin ja videoihin :) Dimmu sai uusia tuttavuuksia, ja sitä ekan "handlattiin" tulevia koitoksia varten, ja poika meni kuin vanha tekijä! Kiitos Johanna kivasta päivästä! Dimmun kanssa puhaltaa vetouran myöten uudet tuulet, olen hiljaa mielessäni miettinyt että saisko tuosta pirusta TOKO-koiran. Nyt kun olen ääneen asiaa ajatellut ja saanut muutamilta TOKOa harrastavalta ihmiseltä kannustusta ja teoriaopetusta Messengerin välityksellä, niin ollaan jopa alettu tekemään kontaktiharjotuksia! Dimmu tekee namin eteen mitä vain, ja hyvin äkkiä hoksannu tuon katsomisen ja edistyykin kivasti :) Jospas tuosta lajista saatas vetourheilun lisäksi mukava yhteinen harrastus! Kuvagalleriaa päivitelty, uusia videoita lisätty, vetokuvia, koirin kuvia, kaikkea! Linkkeihin lisätty Karvavarpaat :) Piipahdettiin vuoden alussa myös Tamminäyttelyissä, oikein kahtena päivänä vieläpä! Nähtiin siellä paaaljon tuttuja, ihmisiä ja koiria. Olin Dimmun kasviksen Elinan seurana siellä, koiranpitelijänä näin virallisesti ;) Näpsittiin vähä isä-poika-kuvia.
3.1.2010. Koirien profiileihin kuvia lisätty/vaihdettu, Kurkolle kertomusta valjakkotyöskentelystä rustattu. Pientä korjausta siellä täällä. Mieluisaa etusivun kuvaa ei löytynyt, pitänee lähteä se lähipäivänä ottamaan! Koirien ruokamerkki vaihdettu Jahti&Vahdista Boosteriin. Kurko syö Poweria ja Dimmu Puppya. Saa nähdä millanen vaikutus uudella ruualla on, massut on ollu ok:na ja hyvin maistuu! Dimmulta on vaihtunut kaikki hampaat nyt, tervemenoa se raudanhajuinen hengitys! Kulmahampaat oli tiukassa, mutta onneksi on näitä koirakavereita, joiden turkkiin on hyvä hampaansa tiputtaa ;) Kata-kultsin turkkiin taisi tippua useampi, ainakin turkin puna-väristä päätellen. Kurkolla tassussa kolme tikkiä, tuli teinipoikien kahakka = tassussa kaks reikää. Vastapuolelle ei tullut mitään, ihan tarpeeksi oli tuokin haaveri. Treenit siis hyllyllä ja Kurko joutunut olemaan viikon päivät sisäkoirana (mikäs sen kivempaa, ku pääsee aina jääkaapille matkaan). Toivotaan, että noustaan eikä katajaan kapsahdeta! Tästä lähin Kurko ei treeniaikana tutustele mihinkään mikä näyttää hampaita :D Kuvagalleriassa uusia kuvia Dimmusta ja suomenpystäri-Viivistä, jotka kävivät hyisillä treffeillä järven jäällä. Kuvia lisätty myös valjakkohommista! Uusivuosi meni mallikkaasti, Dimmua vähän ujostutti ja ihmetytti poukutus. Kurko oli ihan vietereillä, ja koko ajan menossa ulos kattomaan raketteja. Se meinasi lähteä lentoon - rakettien perään olisi ollut PAKKO päästä! Nassut olivat onnellisia keskiyön keitetyistä nakeista ja perunasalaatista <3 Joulukuun lopussa kävästiin Kurkon kanssa ihan pienessä valjakossa vierailevina tähtinä...11 koiraa edessä! Nam!
21.12. Rauhallista Joulua! Merry Christmas!
9.12. Nyt on kuvat käsitelty ja siberianhuskies.pic.fi sivustolle ladattu, oltiin nimittäin Dimmun kanssa kasvattaja-Elinan luona Winter Chaos kennelissä pentumiittingissä 4-6.12. Kaikkien alkuvaikeuksien ja epätietoisuuden jälkeen saatiin kaikki pennut koolle, kiitos siitä Tuijalle, Lindalle, Heinille ja tietenkin Elinalle. Kivaa oli, ja toivottavasti suunnittelemamme seuraava miitti onnistuu, se olisi tarkoitus toteuttaa keväällä, että pennut pääsisivät käymään valjakossa ekaa kertaa! Tarkoitus olisi ottaa nämä muutkin sankarit mukaan, kaikki ketkä kynnelle kykenee. Tarkoittanee sitä, että myös Kurko pääsee miittailemaan ihania huskytyttöjä ;) Kaikki pennut; Xena, Nada, Koda ja Dimmu olivat perusluonteeltaan ihan samankaltaisia. Kovin ihmisrakkaita, äänekkäitä, itkupillejä ja syöppöjä nuoria vetokoiran alkuja. Salamavalot räiskivät tiuhaan, pennut varmaan saaneet valohoitoa vklopun aikana PALJON. Pentujen vanhemmat olivat vähän ihmeissään, että minkä ihmeen takia nämä takaisin tulivat, Nevadaa ärsytti kun pennut hyökkäili miten sattuu Hänen Arvokkuudensa eteen ja taakse ja sivulle ja päälle. Haldir oli menossa mukana, melkein aisti miten sitäkin alkoi lapsettamaan. Lapset edellä ja isi perässä ;) Käykää kurkkaamassa galleria, sinne meni parhaat viikonlopun otokset! Kiitos vielä W-Team! 30.11. Kurko kävi eläinlääkärissä, ja sen haarovälin lihapullat jäi sinne. Leikkaus oli menny hyvin, ja Kurkolle piti laittaa tupla-herätteet että edes vähä virkosi unesta. Nyt odotellaan parantumista ja treeneissä pidetään taukoa parisen viikkoa. Täällä ei lumia kauheesti ole ollut tämän kuukauden aikana, vettä satelee heti lumisateen perään :( Dimmu on kasvanut aika isoksi pojaksi, 13 kiloa painaa ja 45 senttiä löytyy korkeutta ja koira on 4,5kk ikäinen. Turkki tummuu ja vauvasta ei ole kohta tietoakaan! Dimmulle uusi profiilikuva vaihdettu.
Kurko toipumassa kastroinnista
8.11. Isänpäivän kunniaksi piipahdettiin mummuloissa ja isien luona, mummulassa sai koirat juosta ja jopa meidän kovapää-Kurkomme, pysyi irti pihassa Gotler-makkaran avulla! Big thanks to person, who figure out Gotler! :D Linkkisivua päivitelty, Siperianhusky info ja Nanook-hiskin sivut lisätty listaan. Lunta satanut, tulis vaan ne kunnon rekikelit....... 7.11. Eipä ole tullu pariin päivään kirjoiteltua mitään, kunnon talvea odotellessa on ladattu akkuja ja treenattukin hieman. Dimmu kasvaa pollottaa vaan, se on jo viittä vaille 16 viikkoinen. Vasta oli ihan pieni ja mitäänsanomaton rääpäle.. Kurkon kanssa on edistytty sen verran, että jätkis pääsi keulaan juoksemaan Erä-Suden koirien valjakossa. Käytiin reki sieltä noutamassa, niin Kurko pääsi sitte koe-ajoreissulle mukaan. Aluksi vähän katteli että mitä pitää tehdä, mutta Hupi näytti mallia ja painoi eteenpäin kuin veturi. Miska piti perää ja minä koitin roikkua matkassa. Kylläpä on liukas tätin reki, eikä paina kuin muutaman kilon :) Galleriaa päivitetty sen verran että Dimmusta on otettu 15 viikkoiskuvia, ja Kurko posettaa rekensä kanssa! Käykäähän vilkuilemassa :) 25.10. Fonttikokoja vaihdettu, pieniä muutoksia siellä täällä. 19.10. Rekikausi on avattu, way to go! Kurko oli elementissään ja pääsi kahteen eri porukkaan juoksemaan. Käytiin yhteensä joku viitisen kilometriä. Dimmu pääsi leikkimään Siiri-siperialaisen kanssa, olipa se menoa! Lunta tulee taivaan täydeltä, jospas nopeaan sais sen oman reen.. Sitte joutuu velipojankin hiski töihin! Kuvia galleriaan lisätty Dimmu 13 viikon ikäisenä, ja Kurkosta töissä. 14.10. Uusi leiska, en tiedä onko parempi mutta ajatuksella tehty ainaki ;) Kuvagalleriaan lisätty uusi kansio "Muita koiria", käykääs kattomassa uudet otokset. Molemmille koirille pari uutta kuvaa lisätty. 12.10. Linkkejä lisätty runsaasti, vieraskirjaan vastailtu. 8.10. Kuvagalleria auki, welcome! 7.10. Sivut netissä! 1.10. Sivut saatu jonkinlaisiin kuoseihin. Jeij!
|